Hevosurheilun monet muodot laukkakisoista perinteisiin raveihin

Hevosurheilua seurataan entistä enemmän
Hevosurheilu on yksi vanhimpia kilpaurheilun muotoja. Siitä lyödään vetoa lähes kaikkialla maailmassa. Euroopassa raviurheilu menee laukkaurheilun edelle, joka on puolestaan suositumpaa Yhdysvalloissa. Sen lisäksi ravien seuraaminen on suosittua ajanvietettä Australiassa, Iso-Britanniassa ja Pohjoismaissa sekä yhä enenevissä määrin myös Keski-Euroopan maissa. Tyypillinen lähdön pituus vaihtelee kisan tyypin mukaan lyhyestä laukasta pitkän matkan valjakkoajoon, jossa rata kierretään useaan otteeseen. Raveissa on kaksi tärkeää elementtiä: ohjastajat sekä itse hevonen, joka on usein ohjastajan omistama. Kaikkein menestyneimmät ohjastajat pystyvät valikoimaan hevosen puhtaasti sen kykyjen mukaan, eivätkä aina omista itse ohjastamiaan hevosia. Ohjastajan tehtävä on voittaa kisa saattamalla hevonen ensimmäisenä maalilinjan yli, ohjaten kulkua taakse kiinnitetystä kärrystä. Yhden kisan voitto ei yleensä nosta ketään kartalle, vaan tähän vaaditaan useiden perättäisten ravien voittaminen samalla hevosella, joka hauskaa kyllä, nousee yleensä jopa ajajaansa suositummaksi. Jos voittoputki aukeaa, ohjastajalle ja hevosen omistajalle aukeavat rahahanat sponsorien ja palkintorahojen muodossa. Maailman suurimpia ja tärkeimpiä vuosittaisia hevosurheilutapahtumia ovat Kentucky Derby, Paris Prix de l’Arc de Triomphe, Melbourne Cup ja Royal Ascot. Louisvillessa järjestettävä Kentucky Derby kerää jopa 150 000 katsojaa paikan päälle ja radalle maan parhaat hevoset ja ohjastajat. Pariisin tunnetuin kisa järjestetään Longchampin kuuluisalla radalla ja Melbourne Cup on puolestaan rahakkaimpia kisoja, joissa palkintopotti kohoaa yli 6 miljoonaan dollariin. The Ascot Iso-Britanniassa on silmäätekevien perinteikäs karkelo, joka on järjestetty vuodesta 1711 saakka.Sikäläisillä kuninkaallisilla on tapana pistäytyä tapahtumassa.

Suomalainen hevosurheilu ja ravikulttuuri parhaassa
Suomessa ravit ja tähän liittyvä Toto-peli ovat suurta kansanhuvia erityisesti keski-ikäisten ja tätä vanhemman väestön keskuudessa. Raveja järjestetään joka päivä, lukuun ottamatta jouluaattoa ja joulupäivää. Vetoa voi lyödä netissä lähtemättä itse raviradalle. Tämä on houkuttanut uuden tyyppisiä urheilufaneja kotikatsomoihin. Tällaiset uudet harrastajat etsivät ennakkoluulottomasti uusia kokemuksia eri lajeissa, lyöden kiinnostavimmista kohteista samalla vetoa. Raviratojen lisäksi raveja seurataan tätä varten pyhitetyissä etäpelipisteissä, Veikkauksen valikoiduissa toimipaikoissa ja pelihalleissa sekä luonnollisesti kaapelikanavilla ja TotoTV:n kautta. Suomen raviradoista tunnetuin on Helsingin Leppävaarassa sijaitseva Vermo, jossa järjestetään vuonna 2019 ensi kertaa EM-ravit. Aktiivisessa käytössä olevia raviratoja on tällä hetkellä reilut neljäkymmentä.
Suomi on Europan ravimaiden kärkikastia. Suomen Hippos ry on alan keskusjärjestö ja vastaa kaikesta kotimaisesta raviurheilutoiminnasta. Menestyksen taustalla ovat pitkälle jalostettu hevoskanta, hyvät olosuhteet kasvattamiseen sekä ratsastusharrastuksen suosio. Jälkimmäisestä kielivät kiinnostus esteratsastukseen, sekä kansainvälistäkin huomiota saaneet keppihevosten ainutlaatuiset SM-kisat alalajeineen. Ravien puolella taistellaan tosissaan palkintosijoista, joka näkyy katsojamäärissä ja siellä liikkuvissa rahasummissa. Noin 7 000 rekisteröityä kilpahevosta kerää vuosittain lähes 23 miljoonan euron palkintopotit. Raveissa paikan päällä käy 730 000 ihmistä vuosittain, minkä lisäksi etäpelejä seuraavat sadat tuhannet kotona tai Toto-pelipisteissä. Vetoa lyödään yli 200 miljoonalla eurolla vuodessa, joten nappikaupasta ei ole kyse. Kotimaisten ravien ohessa kansa on kiinnostunut ulkomaisista hevosurheilun vedonlyöntikohteista, joita asiantuntevilla vedonvälittäjillä on myös tarjota roppakaupalla.

Hevosurheilun suosituimmat vetokohteet raveista hevosten eliittiin
Mihin hevosurheilun tapahtumiin sekä hevosiin suomalaiset sitten panostavat eniten? Vedonlyöntimarkkinat ovat laajat ja vaikka kansainväliset suurtapahtumat, kuten Kentucky Derby kerää osan potista, jäävät ne kauas jälkeen kotimaisten kohteiden rinnalla, joihin suurin osa raviurheilun seuraajista lyö vetoa – useimmiten Toton kautta. Vuoden tärkeimmät ravit ovat suomenhevosten päätapahtuma Kuninkuusravit vaihtuvine järjestyspaikkakuntineen, Vermossa järjestettävät kansainvälinen Finlandia-ajo sekä nelivuotiaiden hevosten Derby. Ulkomaisista raveista suomalaisten rahapelaajien tähtäimessä on Tukholmassa järjestettävä Pohjoismaiden suurin ravitapahtuma Elitloppet. Tämän lisäksi vetoa lyödään paljon Tanskan ja Norjan suurimmista raveista, jotka ovat nimeltään Copenhagen Cup ja Oslon Grand Prix. UET Master Series lanseerattiin vuonna 2012 korvaamaan European Grand Circuitia. Tapahtuma koostuu neljästä Grand Slam -ravista ja kerää vuosittain parhaat lämminveriset hevoset ja ohjastajat eri maista ottamaan yhteen hieman jalkapallon Mestarien liigan tapaan, mutta yksilötasolla. Suomi ei ole vielä onnistunut voittamaan kisojen kirkkainta pokaalia, vaikka Grand Slam -voittoja on sadellut kiitettävään tahtiin. Paraskaan hevonen ei juokse radoilla montaa vuotta. Eniten vetoa lyödään luonnollisesti parhaassa iskussa olevista yksilöistä, joilla on voittoja plakkarissaan ja mukanaan huippuohjastaja. Paras esimerkki tämän tyyppisestä kaiken ravikansan suosikista on pian eläköityvä suomenhevostamma Huimariina, joka on ehdotonta eliittiä usealla arvokisavoitollaan. Toinen rahapelaajien suosikki on vasta uraa luova tamma Juliette Lax, joka voitti arvostetun Savo-ajon. Parhaana nelivuotiaana suomenhevosena pidetään kuitenkin entisen raviammattilaisen, Jani Suonperän omistamaa Landen Paukkua. Tamma löi lähes kaksi vuosikymmentä vanhan Suomen ennätyksen uusiksi 2 160 metrin tasoitusajoissa vuonna 2018.
- Tietoa meistä
- Ota yhteyttä
- Juttele kanssamme
- Säännöt ja ehdot
- Turvallisuus
- Yksityisyys
- Talletus
- Kotiutus
- Usein kysyttyä
- SlotMachine
- Affiliation
- Vedonlyöntisäännöt
- Football Betting
- Champions League Bets
- Motor Racing Bets
- German Bundesliga
- Live Betting
- Tennis Betting
- Horse Racing Betting
- Golf Betting
- Cricket
- Kasinopelit
- Live Kasino
- Vedonlyönti
-
Hopa.com
-
Turvallisuus-Ja-Yksityisyydensuoja
-
Alkuun pääsy
-
Pelit
-
Extras
-
Sports Betting
-
Kategoria